AC Karu - SalPa2 2-1
Halikon liikuntahalli 15.10.2011

Kauden avauksessa kohdattiin siis SalPa 2 josta väännettiin tiukka 2-1 voitto. Ensimmäinen erä pelattiin maalittomana. Toisessa erässä maalinteon aloitti Santtu, joka voitti tiukan maalinedusta väännön ja laittoi pallon maaliin. Peli oli tiukkaa mutta ehkä hivenen Karu hallitsi kaksi ensimmäistä erää. Karvaus peli toimi hyvin ja vastustaja oli monesti pakotettu heittämään pitkää palloa päätyyn. Puolustuksessa avauksissa oli edelleen hieman ongelmia mutta muutoin peli toimi. Kolmannessa erässä pelin luonne muuttui. Heti erän alkuun SalPa sai tasoituksen rystylämärillä oikeasta laidasta. Tästä peli sitten menikin sekaisin. Puolustuksessa peli rakoili pahasti ja harhasyöttöjä tuli yhtenään. Avauspeli ei toiminut viisikoilla. Vain Mikon loistavat torjunnat pitivät tilanteen tasoissa. Toiseksi viimeisellä minuutilla syntyi ottelun voittomaali kun Tepin loistava syöttö löysi Jannen joka pisti pallon häkkiin. Loppu olikin sitten melkein puolustuspeliä. Näin saatiin tärkeät kaksi pistettä yhdeltä sarjan ennakkosuosikeista. Kentälliset (pisteet):

1-0 24:16 Santtu-Pekka Uhre - Jussi Paakkunainen
1-1 31:48 vastustaja
2-1 43:37 Janne Kankare - Teppo Virtanen

32:27 2 min, Santtu-Pekka Uhre, vaarallinen peli
32:27 2 min, vastustaja, vaarallinen peli
38:15 2 min, Jani Kannisto, mailaan lyöminen tai potkaiseminen


Hyökkääjät
Santtu (1+0) - Jyri - Jussi (0+1)
Kakko - Marko - Janne (1+0)
Paavo,Jari

Puolustajat

Sami - Jarno
Teppo (0+1) - Jani

Maalivahdit

Mikko S
Lauri

*** Mikko Sarosto
** Teppo Virtanen
* Santtu-Pekka Uhre / Jussi Paakkunainen