AC Karu - SB Somero 4-3 (4-2, 0-0, 0-1)
Salohalli, Salo 31.10.2010
Kauden kolmannen turnauksen teemaksi Karun peleihin sopi hyvin kokemus vastaan nuoruus. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettautui täysin uusi tuttavuus SB Somero naapurikaupungista. Karu pääsi peliin varsin laajalla materiaalilla, sillä sivussa olivat vain sairastelleet/loukkaantuneet Teppo Virtanen ja Sami Hotokka. Joukkueella oli historiallisesti jopa kakkosmaalivahti kokoonpanossaan.
Ottelun avauserä lupaili maalijuhlia. Avausmaalista vastasi tehokkaasti kauden aloittanut Semi Määttänen. Määttänen oli ensin käynnistämässä alhaalla hyökkäystä, jonka hän itse lopulta päätti maaliin Markku Virran poikittaissiirrosta. Maalin olisi hyvin voinut kirjata ylös salibandyn oppikirjoihin mallikkaasta avauspelistä. Karu siirtyi 2-0 johtoon saman kentän toimesta. Mika Knaapi ja Semi Määttänen pelasivat hyvän kulmapelin, mikä vapautti Knaapin nousemaan maalille. Tämän laukaus upposi takakulmaan. Somero pysyi pelissä mukana kavennuksella, kun ohi maalin suuntautumassa ollut veto kimposi Karun puolustajasta verkon perukoille. 20 sekuntia myöhemmin Karu oli jälleen kahden maalin johdossa. Ilari Hurme katkaisi somerolaispuolustajan avauksen keskialueella ja vapautti Jyri Kankareen maalin tekoon. Karun hallinnasta huolimatta Somero teki seuraavan osuman, kun Karun puolustajat sähläsivät pallon kanssa oman maalin takana menettäen sen vaarallisesti vastustajalle. Ensimmäisen erän viimeisestä osumasta vastasi jälleen Karu. Keskialueella Karu onnistui katkaisemaan Someron hyökkäyksen ja vastaiskusta Jyri Kankare syötti Janne Kankareelle, joka maalipaikastaan ei erehtynyt. Näin maalirikkaan avauserän jälkeen valotaululla komeilivat lukemat 4-2 Karulle.
Toisessa erässä Karu haki lopullista ratkaisua peliin. Tilanteita luotiin tasaiseen tahtiin Someron päätyyn, mutta maalinteko tuotti tuskaa. Someron muutamat maalipaikat syntyivät nopeista vastaiskuista. Ne kuitenkin hoiteli viimeistään Mikko Sarosto Karun maalilla. Erästä tuli varsin nopea, sillä yhtään tilastomerkintää siinä ei aikaan saatu ja muutenkin tuomareiden pilleistä ei montaa vihellystä kuulunut. Kolmannessa erässä sama meno jatkui. Karulla oli mahdollisuudet lopulliseen ratkaisuun Semi Määttäsen läpiajosta alkaen, mutta viidettä maalia ei Karu koskaan aikaan saanut. Vaikka erä olikin pelissä Karun huonoin, niin suurta hätää ei omassakaan päädyssä ollut. Tosin muutaman kerran somerolaisten kolmen miehen karvaus tuotti vaikeuksia Karun avauspeliin. Ottelun lopusta saatiin jännittävä, kun ajassa 38:43 pallo kimposi jälleen Karun puolustajasta maaliin. Somero saikin tämän jälkeen luotua painetta Karun päätyyn ja paikankin tasoitukseen, mutta tällä kertaa onni oli Karun puolella. Näin Karulle kolmas voitto putkeen.
Ottelutapahtumat:
1-0 02:43 Semi Määttänen - Markku Virta
2-0 05:46 Mika Knaapi - Semi Määttänen
2-1 06:41 Atte Seppänen - Viljami Pyykkö
3-1 07:01 Jyri Kankare - Ilari Hurme
3-2 11:12 Oscar Fonsell - Atte Seppänen
4-2 13:04 Janne Kankare - Jyri Kankare VoM
4-3 38:43 Rene Turunen - Mikko Lehtonen
Jäähyt:
-
Karun kokoonpano:
Maalivahti:
Mikko Sarosto (varalla Juha Pynninen)
Puolustus:
Marko Virtanen - Jani Kannisto
Ilari Nummi - Sami Suomi
Hyökkäys:
Jyri Kankare - Ilari Hurme - Janne Kankare
Semi Määttänen - Markku Virta - Mika Knaapi
Marko Hotokka - Jani Nikkinen - Ossi Retva
Mikko Marjalaakso
<-takaisin
