Islanders - AC Karu 7-4 (1-1, 3-1, 3-2)
Liikuntahalli, Halikko 13.3.2011
 
Karun isännöimän turnauksen toisessa ottelussa kohtasivat kemiöläinen Islanders ja isäntäjoukkue. Peliin Karu pääsi yhdeksän kenttäpelaajan voimin, mutta heistäkin osa oli viikon aikana ollut flunssan kourissa. Kauden aiemmassa kohtaamisessa Karu oli voittanut Islandersin selvin lukemin, mutta tästä huolimatta joukkueet olivat ennen ottelua tasapisteissä sarjataulukossa.
 
Jo ottelun ensimmäisellä minuutilla nähtiin avausosuma. Karulla oli menossa vaihto, kun Mika Knaapi laukoi puoli huolimattomasti puolesta kentästä pallon kohden Islandersin maalia päästäkseen itsekin vaihtoon. Islandersin maalivahti ei tilanteessa heräillä ollut ja lattiaa nuollut veto painui etukulmasta sisään. Syöttöpiste kirjattiin Sami Suomelle. Paremmalla liikkeellä otteluun tullut Islanders otti pelin haltuunsa maalin jälkeen. Karu ei avauserässä saanut aikaan yhtään kunnon hyökkäystä. Islandersin hallinta palkittiin lopulta tasoituksella. Tilanteessa Karun puolustus ei onnistunut siivoamaan maalivahti Mikko Saroston torjunnasta kimmonnutta palloa pois ja näin kemiöläiset pääsivät juhlimaan osumaa.
 
Islanders pääsi aloittamaan toisen erän ylivoimalla, eikä erä ehtinyt vanheta kuin 17 sekuntia, kun kemiöläiset siirtyivät johtoon. Karun tasoitus nähtiin ajassa 18:44. Asialla olivat hyökkääjiksi palanneet Marko Virtanen ja Jani Kannisto, joista jälkimmäinen väkevällä nousullaan pohjusti maalin. Virtasen tarkka rannelaukaus painui maaliin tolppia kolistellen. Karu oli toisessa erässä jo paremmin pelissä mukana hetkittäin halliten palloakin, mutta Islanders oli silti yhä askeleen edellä. Tämä näkyi myös lopulta valotaululla kahden osuman muodossa. Näin päätöserään lähdettiin 4-2 lukemissa.
 
Myös kolmannen erän avausminuutilla nähtiin osuma. Karulle tuomittiin vapaalyönti läheltä Islandersin maalia. Teppo Virtaselle pelattiin vetopaikka, mutta tämän veto epäonnistui. Pallo kuitenkin löysi Semi Määttäsen lapaan, ja tämä jatkoi maalin edustalle vapaaksi jääneelle Jani Kannistolle, joka sai pistään pallon tyhjiin. Ottelun voittaja ratkesi kahden seuraavan maalin myötä, jotka molemmat olivat Islandersin käsialaa. Hyvin läpi pelin maalivahdin eteen maskia luonut joukkue onnistui kahdella tarkalla laukauksella karkaamaan jo 6-3 johtoon. Karu kavensi vielä kerran, kun Sami Suomen rannelaukaus Teppo Virtasen syötöstä painui ylivoimalla takaylänurkkaan. Kavennusta seuranneessa vaihdossa Islanders iski ottelun päätösosuman. Lopussa tunteetkin kuohahtelivat ja Karulle tuomittiin viime minuuteilla 37 minuutin edestä rangaistuksia. Tilanteissa tuomarit näkivät jälkipelin aloitteen jäädessä huomioitta. Voiton Islanders vei kuitenkin ansaitusti.
 
0-1 00:56 Mika Knaapi - Sami Suomi
1-1 10:59 Andreas Heikkilä - Rikard Raita
2-1 15:17 Andreas Heikkilä - Johnny Lundell Yv
2-2 18:44 Marko Virtanen - Jani Kannisto
3-2 22:35 Niklas Mollgren - Johnny Lundell
4-2 25:39 Andreas Heikkilä - Patrik Mattsson
4-3 30:52 Jani Kannisto - Semi Määttänen
5-3 36:31 Patrik Mattsson VoM
6-3 40:18 Andreas Heikkilä - Johnny Lundell Yv
6-4 42:01 Sami Suomi - Teppo Virtanen Yv
7-4 42:18 Christoffer Henriksson - Andreas Heikkilä
 
Jäähyt:
04:49 2 min, Jyri Kankare, mailaan lyöminen
12:35 2 min, Rikard Raita, mailaan lyöminen
14:40 2 min, Jani Kannisto, mailaan lyöminen
38:55 2 min, Jani Kannisto, vaarallinen peli

41:05 2 min, Fredrik Blomqvist, maasta pelaaminen
42:18 2+10 min, Jani Kannisto, epäurheilijamainen käytös
44:53 2 min, Fredrik Blomqvist, vaarallinen peli
44:53 5+20 min, Teppo Virtanen, väkivaltaisuus
 
Karun kokoonpano:
 
Maalivahti:

Mikko Sarosto
 
Puolustus:
Teppo Virtanen - Sami Suomi
Sami Hotokka
 
Hyökkäys:
Semi Määttänen - Markku Virta - Mika Knaapi
Jyri Kankare - Marko Virtanen - Jani Kannisto