Vilpas SB - AC Karu 0-6 (0-2, 0-4, 0-0)
Salohalli, Salo 20.2.2011
Runsaan kuukauden tauon jälkeen Karu palasi sarjapelien pariin. Tauon myötä kokoonpanoon oli saatu muutama pelaaja lisää, joten taistoon päästiin kahden viisikon voimin. Päivän ensimmäisessä pelissä vastaan asettautui Vilpas SB, jonka pistetili oli avaamatta. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Karu oli ollut parempi numeroin 7-3.
Karu sai otteluun hyvän lähdön, vaikka joukkue jo toisessa vaihdossa joutui alivoimalle. Jäähyä tappamaan tulleet hyökkääjät Marko Virtanen ja Marko Hotokka tekivät ansiokasta karvaustyötä, joka johti ottelun avausmaaliin. Virtanen sai keskialueella riistettyä pallon Vilppaan puolustajalta vapauttaen Hotokan läpiajoon ja maalintekoon. Jäähystä selvittyään Karu otti pelin haltuunsa ja vyörytti hyökkäyksiä Vilppaan päätyyn. Maalitiliään joukkue tosin onnistui enää erässä yhdellä osumalla kasvattamaan. Avausmaalin järjestänyt kaksikko oli siinä jälleen mukana Marko Virtasen syöttäessä ja Marko Hotokan viimeistellessä. Hotokka laukoi poikittaiskuljetuksesta ranteella ylänurkkaan viedän Karun näin kahden maalin johtoon. Karun avauserän hallintaa kuvasti hyvin myös se, että Mikko Sarosto Karun maalissa ei avauserässä koskenut palloon kertaakaan.
Toisen erän alkupuolella nähtiin ottelun lopullinen ratkaisu Karun tehdessä kolme maalia vajaassa viidessä minuutissa. 3-0 johtoon Karun siirsi läpiajosta Janne Kankare. Kankareelle vapauttavan syötön tarjoili tehokkaalla pelipäällä ollut Marko Hotokka riistettyään ensin pallon vastustajalta Karun päädyssä. Karun neljäs maali syntyi ylivoimalla. Markku Virta pelasi hyökkäyspäädystä pallon alaspäin Sami Suomelle, joka jatkoi keskelle Semi Määttäselle. Määttäsen nopean laukauksen edessä Vilppaan maalivahti oli voimaton. Karun viidennessä maalissa Marko Hotokan syöttö löysi Janne Kankareen vapaana parhaasta maalintekosektorista, ja harvemmin Janne näistä paikoista epäonnistuu. Maalin jälkeen Karun liike alkoi tippua yhä lähemmäs Vilppaan tasoa ja peli tasoittui huomattavasti. Kerran Karu tosin vielä maalinteossa onnistui. Asialla oli joukkueen maalitykki Semi Määttänen, joka laukoi keskeltä hieman epäonnistuneella vedolla, tosin ylänurkkaan, Markku Virran syötöstä ottelun päätöslukemiksi 0-6. Kolmas erä olikin enää pelailua ja Karun puolelta huolehtimista nollapelistä omassa päässä. Nollapeli oli Karun historian ensimmäinen.
0-1 01:53 Marko Hotokka - Marko Virtanen AV VoM
0-2 13:38 Marko Hotokka - Marko Virtanen
0-3 16:35 Janne Kankare - Marko Hotokka
0-4 17:33 Semi Määttänen - Sami Suomi YV
0-5 19:37 Janne Kankare- Marko Hotokka
0-6 25:20 Semi Määttänen - Markku Virta
Jäähyt:
01:17 2 min, Ilari Nummi, mailaan lyöminen
16:50 2 min, Joonas Tamminen, päällä pelaaminen
43:53 2 min, Jani Kannisto, kädellä pelaaminen
44:15 2 min, Kalle Kaskinen, vaarallinen peli
Karun kokoonpano:
Maalivahti:
Mikko Sarosto
Puolustus:
Ossi Retva - Jani Kannisto
Ilari Nummi - Sami Suomi
Hyökkäys:
Semi Määttänen - Markku Virta - Mika Knaapi
Marko Hotokka - Marko Virtanen - Janne Kankare
