AC Karu - SalPa 2 1-3 (0-0, 1-2, 0-1)
Monitoimihalli, Somero 15.1.2011
Karun vuosi 2011 sai huonon alun. Somerolla pelattuun otteluun SalPa 2 vastaan joukkue joutui lähtemään loukkaantumisten ja sairastelujen takia vain kahdeksan kenttäpelaajan voimin. Tämän myötä hajosivat myös viime peleissä hyvin toimineet Markku Virran ja Ilari Hurmeen johtamat hyökkäyskolmikot. Tuloksena olikin Karulle ensimmäinen tappio SalPalle viidennessä kohtaamisessa.
Avauserä mentiin maalittomasti. Vaarallisimmat paikat onnistui luomaan SalPa, joka kerran pallon maaliinkin sai. Tilanteessa hyökkääjä oli kuitenkin tuomarin mukaan maalivahdin alueella, joten tuomiona oli vapaalyönti Karulle. Pariin otteeseen pallo kävi erässä myös Karun maalikehyksissä. Toiseen erään Karu sai upean aloituksen, kun nopealla vastahyökkäyksellä joukkue iski ottelun avausmaalin. Janne Kankare levitti peliä keskialueella syöttämälläl pallon oikeaan laitaan Mika Knaapille. Knaapi jatkoi suoraan toiseen laitaan Semi Määttäselle, joka sai viimeistellä nätin kuvion päätteeksi tyhjään maaliin. Karulle aukeni hyvä paikka siirtyä kahdenkin maalin johtoon, mutta seuraavasta osumasta vastasi kuitenkin SalPa. Karun pelatessa ylivoimalla tuomittiin heppoisesti vapaalyönti SalPalle aivan Karun maalin edustalta. Tarkalla suoralla laukauksella SalPa nousi tasoihin. Erän loppupuolella SalPa teki voittomaaliksi jääneen osuman Karun pohjustaessa tilanteen huonolla hyökkäykseen lähdöllä.
Karun peli huononi pelin edetessä. SalPan karvaus pienessä kaukalossa pakotti joukkueen lukuisiin harhasyöttöihin. Kolmannessa erässä Karu ei enää takaa-ajoa käyntiin saanutkaan. Taistelua voitosta vaikeutti myös maalintekijä Semi Määttäsen loukkaantuminen, jonka takia tältä jäi ottelu kesken. Erän ainoasta maalistakin vastasi sininen joukkue. Näin Karulle 1-3 tappio ottelusta.
1-0 16:55 Semi Määttänen - Mika Knaapi
1-1 20:20 Ari Levänen AV
1-2 26:48 Mika Hatakko - Ari Levänen VoM
1-3 39:50 Petro Väyrynen - Mika Määttänen
Jäähyt:
03:01 2 min, Petro Väyrynen, estäminen
07:08 2 min, Jani Kannisto, mailaan lyöminen
13:31 2 min, Jyri Kankare, työntäminen
19:16 2 min, Petro Väyrynen, protestoiminen
22:54 2 min, Jani Kannisto, estäminen
29:47 2 min, Mika Hatakko, estäminen
34:08 2 min, Petro Väyrynen, mailaan lyöminen
Karun kokoonpano:
Maalivahti:
Mikko Sarosto
Puolustus:
Sami Suomi - Jani Kannisto
Marko Hotokka
Hyökkäys:
Semi Määttänen - Markku Virta - Mika Knaapi
Jyri Kankare - Janne Kankare
