AC Karu - Isännät II 4-2 (0-1, 3-0, 1-1)
Liikuntahalli, Taalintehdas 18.12.2010
Kauden toisessa Taalintehtaan turnauksessa Karu kohtasi ensimmäisessä pelissään Isännät 2, jonka se oli voittanut aiemmin kaudella jo kerran maalirikkaassa ottelussa numeroin 8-6. Karu sai peleihin tällä kertaa kokoon vain kaksi viisikkoa, kun lähinnä loukkaantumiset verottivat rivejä. Kato oli tosin käynyt Isäntienkin riveissä, joten tasoitusta Karu ei kokoonpanossa ainakaan joutunut antamaan.
Avauserä oli varsin tahmeaa peliä Karulta. Syötöt olivat epätarkkoja kuten myös laukaukset, jotka pääsääntöisesti painuivat ohi maalin. Isäntien tekemä ottelun avausmaalikin rakentui karulaisen virheestä. Epäonnistuneesta purkupallosta aukeni maalipaikka, jota ei vastustaja jättänyt käyttämättä. Toisessa erässä yhä useampi Karun veto lähti maalia kohden, ja se alkoi näkymään myös tulostaululla. Pelin tasoitti Jani Kannisto puolesta kentästä laukomallaan maalinuoliaisella. Maaliin syöttöpiste kirjattiin Marko Virtaselle. Kannisto oli taas asialla, kun Karu siirtyi johtoon. Laidan tuntumasta ruuhkan läpi ammuttu veto otti vastustajan puolustajasta kimmokkeen ja ohitti Isäntien maalivahdin. Karun kolmannestakin maalista vastasi puolustaja, kun Sami Suomi vei rannelaukauksella Markku Virran syötöstä Karun kahden maalin johtoon. Virran ketjun laiturit Semi Määttänen ja Mika Knaapi tekivät tilanteessa hyvän maskin.
Karun hallinnassa jatkui ottelun kolmaskin erä. Tosin lopullista ratkaisua saatiin odotella turhan pitkään. Isännät onnistui kaventamaan maalinedushässäkästä tilanteeksi 3-2, mutta jo seuraavalla peliminuutilla nähtiin ottelun ratkaisu. Janne Kankare löysi Jyri Kankareen hyvästä maalipaikasta ja tarkalla laukauksella takakulmaan Jyri ratkaisi ottelun. Lopussa tunteetkin vähän lämpenivät ja Isännät pääsi yrittämään loppukiriä ylivoimalla. Karun huolellinen alivoimapeli ei maalipaikkoja Isännille avannut ja näin Karulle ansaittu toinen voitto Isännistä.
0-1 07:49 Mika Snellman - Ville Knuutinen
1-1 17:37 Jani Kannisto - Marko Virtanen
2-1 21:11 Jani Kannisto
3-1 26:00 Sami Suomi - Markku Virta VoM
3-2 36:13 Jaakko Hyvärinen - Jaakko Peltonen
4-2 37:58 Jyri Kankare - Janne Kankare
Jäähyt:
05:18 2 min, Jani Kannisto, estäminen
28:55 2 min, Markku Virta, mailan painaminen
32:47 2 min, Marko Virtanen, mailan nostaminen
40:26 2 min, Sami Lahti, kädellä pelaaminen
41:24 5+20 min, Marko Virtanen, vaarallinen peli
41:24 2+10 min, Sami Metsänperä, vaarallinen peli
Karun kokoonpano:
Maalivahti:
Mikko Sarosto
Puolustus:
Ossi Retva - Sami Suomi
Marko Virtanen - Jani Kannisto
Hyökkäys:
Jyri Kankare - Ilari Hurme - Janne Kankare
Semi Määttänen - Markku Virta - Mika Knaapi
